![]()

![]()
Högalids Kennelin iloksi on suomalaisia kotisivun käviöitä yli 25 %.
![]()
UUTISIA 2010
Dexter on ollut mukana 3:ssa näyttelyssä viikonloppuna. Hän voitti 2 näyttelyä tullen ROP pennuksi. Dalton tekee töitä metsässä isäntänsä kanssa. Danja istuu pulkassa kun hänen emäntänsä treenaa Siberian Huskyja, Diiwa aloittaa pentukoulun ensi viikolla. Demi Moore voi oikein hyvin uudessa perheessä. Ja Kerttu haluaisi vain leikkiä toisten koirien ja ihmisten kanssa.
Dexter on muuttanut Uuteen seelantiin, Lynnen luo, vallarity kenneliin. Monta mutkaa ja epävarmuuden päiviä mutta 9.2. pääsi Dexter matkaan. Matka otti kaiken kaikkiaan 62 tuntia mutta tämä pikku poika ei ollut juuri milläskään matkasta ja nytten hän haukkuu kanoja englanniksi.
Dexter kerkisi ennen lähtöä käydä koiranäyttelyssä ja hänestä tuli ROP pentu, sisko Diiwa tuli BIM
UUTISIA 2009
091208 Suomen tytöt ovat päässeet hyvin uusiin kotiinsa. Laivamatka oli ollut vähän kammottava alussa mutta sitten oli kaikki mennyt hyvin. Pikku Kerttu joka matkusti Kajaaniin oli nukkunut melkein koko reissun. täällä kotona on hyvin rauhallista vain viisi pentua jäljellä. Perjantaina on taasen aika eläinlääkärille uusinta tarkastukseen ja sitten sunnuntaina ajan Tukholmaan Älvsjöhön jossa kolme pentua tapaavat uudet omistajansa.
091202 Lauataina lähtee Demi, Danilla ja Kerttu Dolce Vita Tukholmaan josta heitä tulevat hakemaan Aija ja Anu. Viikon päästä teen vielä yhden reissun Tukholmaan. Silloin lähtee mukaan Dalton, Danja ja Daffy.
Dexter etsii vielä kotia. Tosi kiva ja aika rauhallinen poika.
091119 Kolme tytöistä muuttaa Suomeen. Danilla tulee Helsinkiin Toimisen perheeseen, Demi Moore muuttaa espooseen Rakkolan perheeseen ja Dolce Vita muuttaa Kinnusen perheeseen Kajaaniin.
Yksi pojista on vielä vailla kotia. Dexter söpö poika jolla on pitkä häntä.
091111 Sunnuntaina täyttävät pennut 7 viikoa. He ovat olleet ulkona ja se oli poppis. Kaikki ovat hyvin viehättäviä ja eteenpäin meneviä. Yksi pojista on vielä vailla kotia sekä kaksi tyttö pentua.
091029 Yksi tyttö pennusita muuttaa Suomeen, Helsinkiin. Tällä hetkellä on viisi pentua vailla kotia. Yksi poika pentu ja neljä tyttöpentua. Mikäli olet kiinnotunut pennuista on minulla mahdollisuus toimittaa pentu Helsinkiin.

Dalton Donna ja Diva Danilla
091025 Pennut ovat nytten neljäviikoa ja he ovat niin ihania. He ovat saanneet ensimäisen matokuurin ja he saavat maissivelliä kaksi kertaa päivässä. Huomenna he saavat jauhelihaa ja kanamunankeltuaista. Velli on Poppis", saa nähdä miten jauheliha maistuu heille. Tytöt ovat kovia karkaamaan pentulaatikosta.
Kaksi tytöistä on hännällisia ja loput viisi ovat töpöjä. Pojista yksi on töpö ja yksi on hännällä.
090928 Pennut syntyivät 27.9. Koko synnytys otti vain 3 tuntia ja 20 minuuttia. Neljä pentua syntyi puolen tunnin sisällä ja kaksi pentua tuli 3 minuutin välin. Kolmella pennulla on pitkä häntä ja loput pennuista on töpöhäntäsiä. Pennut ovat hyvin saman kokoisia, he painavat 210 - 240 g. Irma on hyvä mamma. Pesee ja hoitaa pentuja koko ajan. Leikki täti Dina odottaa innolla milloin se saa alkaa leikkimään pentujen kanssa.
090915 Irma odotaa pentuja joiden pitäisi syntyä viikon-puolentoista kuluttua. Isänä on Pihlspetsen Abbe joka on tosi
Rauhallinen ja viehättävä uros. Abbella on isä viidelle pentuelle mm. maailmanvoittajalle -08 Skogsbygdens Nora Supernova. Kuinka monta pentua Irma saa tällä kertaa??? Arvoitus leikki on käynnissä...
Chelle on muuttanut Timmeleen ja Cesar tai Caïd haukkuu nykyään Ranskaksi.
Pojat ovat 7 viikkoa. Miten aika menee nopeasti. Chelle jolla on valkoista tassussa on rauhallinen, isokokoinen poika. Cesar on kuin pieni vintiö jolla on aina jotain mielessä. Kummatkin pojat tykkäävät kukista ja minun kukka penkistä.Cesar ja Chelle on tavannut muita koiria ja he tykkääväät lapsista kovasti. Muuten he ovat hyvin sosiaalia ja tulevat toimeen kaikkien kanssa. He ovat myös kokeilleet melkein lehmien painennusta. Pojat karkasivat aidan raosta lehmätarhaan mutta onneksi sain ne takaisin omalle pihalle.
13.06. Pojat täyttävät pian 6 viikkoa. Juuri nytten on pojilla kova vauhti päällä, he ovat uteliaita ja tulevat kovaa vauhtia kun kun kutsun heitä. Pojat syövat nytten pentu ruokaa ja velliä mutta mamman maito on edellen poppis!
29.5. Pojat kasvavat kovaa vauhtia.Amandalla on paljon maitoa joten ei ole ihme että he näyttävät lihapullilta. Tänään pojat ovat saanneet matolääkkeen ja iltapäivälla he tulevat maistamaan jauhelihaa munan keltuaisella.Irma haluaa mielellään myös hoitaa poikia mutta joskus Amanda tykkää että munnon ei pidä sekaantua hänen lapsien hoitamiseen.
04.05. syntyi Amandalle kaksi hienoa poikaa.
Maaliskuu
30.03. Amanda on ollut eläinlääkärin luona joka totesi että Amanda odottaa pentuja. Pentujen odotetaan syntyvän viikolla 19.
Amanda voitti oman ryhmänsä ja sai CK:n. Vain kaksi narttua sai CK:n. Sertin sai Dangas Nala mutta Amanda tuli neljänneksi parhaaksi nartuksi.
Olen tilannut Amandalle ajan ultrakuvaukseen joka on 30.03. Sitten tiedetään on pikkupentuja tulossa. Oli hyvin epävarmaa että Amanda juoksu osui oikealle ajalle ennekuin Johansson matkusti Englantiin.
Amanda on tavannut Skogsbygdenin Hjärter Ess, Johanssonin eilen ekakertaa. Amanda on juoksun 11:llä vuorokaudella. Toivottavasti hän kerkiää tulla "höglöp" koska Johansson matkustaa torstaina Englantiin Cruftin koiranäyttelyyn. Johansson oli hyvin kiinnostunut Amandasta joten kaikki vaikuttaa hyvältä.
Lisää Amandasta ja Johanssonista heidän sivulla C-pentue
Helmikuu
Högalids Barro "Remu" tuli VSP pentu. Tässä Remun arvostelu: ONNEA REMULLE JA ANNILLE!
"8kk, erittäin hyvän tyyppinen, ryhdikäs, selvä sukupuolileima. Oikean
mallinen hyväilmeinen pää. Hyvä kaula, ylälinja, eturinta ja runko ikäisekseen.
Rodunomaisesti kulmautunut. Hyvä luuston vahvuus. Suorat raajat. Liikkuu
erittäin hyvällä askelpituudella ja yhdensuuntaisesti. Mukava luonne, hyvin
esitetty".
Esiintyminen oikeasti meni ihan penkin alle, kun kilpakumppani nartulla oli juoksu, ja Remu oli ihan sekaisin hyvistä tuoksuista. On poika vastikään ruvennut ymmärtämään tyttöjen päälle..;)
TAPAHTUU ja SUUNNITTEELLA
2009![]()
22.03. Amanda on ilmoitettu Malmöhön. Hän on ensimmäistä kertaa avoimessa ryhmässä.
LOKAKUU
![]()
Högalids Brolle jr tuli ensimmäisessä pentunäyttelyssä ROP pennuksi viikonloppuna Halmstadissa.
Hödalids Bix on muuttanut Hultsfedin Ollen luo ja nytten kotona on vain Brolle jr joka etsii uutta kotia, mielellään näyttelyistä kiinnostuneelle.
ELOKUU
![]()
Högalids Amanda Makalös otti toisen serttin Norrköpingissä 16.08. ja hän tuli toiseksi parhaaksi nartuksi maailmanvoittajan Skogsbygdenin Nora Supernova jälkeen.
Sänningegårdens Dina Lind on paimentannut lehmiä oikeasti. Dina paimensi kolme sonnia navettaan vain 10 minuutissa. Hän säästi meiltä monen tunnin työn. Dina oli tosi tomera. Myöhemmin saa Dina paimentaa vasikat myös navettaan.
![]()
Tapahtumia vuodelta 2008
13.09. Amanda ottaa osaa paimennustestiin ja jalostustarkastukseen Hökerumissa
14.09. Amanda on ilmoitettu Sofierohun näyttelyyn ja 2.11. Växjö. Suur Tukholma on myös suunnitteila ja toivottavasti Irma on näyttely kunnossa siihen mennessä.
08.11. Brolle ja Amanda on ilmoitettu Svenljungaan Södra Älvsborgs syysnäyttelyyn.
![]()
PENTU
UUTISET
Skogsbygdenin Irma Virvelvind ja Zoyaåsens Yorm saivat 19.05.-08 yhdeksän pentua. 5 urosta ja 4 narttua.
Bo-Nita asuu nyt Tampereella Annikan ja Einon luona.
UUSIA KUVIA UUDESTA KODISTA,
BO-NITAN SIVULLA
Yksi pojista on
tullut suomeen, Högalidin Barro. Barro asuu Lohjalla Purontaustan perheessä.
UUSIA KUVIA BARROSTA/ REMUSTA
Enemmän tietoa Irmasta ja Yormista Irma ja Yorm
![]()
A-Pentue uutisia
Högalidin Amanda otti ensimmäisen serttinsä
Tvååkerissa 12.07-08 ja toisen sertinsä 16.08. Norrköpingissä
Högalidin Alex Caspersson otti kolmannen suoran
sertinsä Afltassa lyöden tätinsä Skogsbygdenin Flora Tiptopin tullen ROP
![]()
C-pentue
Högalids Amanda Makalös tulee saamaan kennelin seuraavat pennut ensi vuoden alussa.
Isänä tulee olemaan Maailman voittaja Skogsbygdens Hjärter Äss, Johansson.
Mikäli olet kiinnostunut tulevista pennuista on hyvä tehdä varaus hyvissä ajoin koska pentuja on jo alettu varaamaan.
Jonna Kanerva puh.+4632550305 tai mobil 073-8008 705 e-posti jonnakarvonen@telia.com
![]()
![]() |
| mx counters |